etusivu islantilaiset esittely kilpailut kasvatus

ESITTELY

Álfhólar kasvattaa hyväsukuisia islanninhevosia nostamaan islanninhevosten kantaa virtuaalimaailmassa. Kasvatan laadukkaita varsoja käyttäen omia kisattuja tammojani. Suurin osa varsoista menee myyntiin, mutta osa jää minulle asumaan Álfhólariin. Kasvatusliite on -frá Álfhólar, joka on rekisteröity VRL:n rekisteriin. Toivoisin, että rekisteröitte omistaman kasvatin. Varsat myyn vain hyviin koteihin, jossa niillä kilpaillaan ja sivuja päivitetään usein. Kasvatan hevosia eri käyttöön, mutta enimmäkseen kilpailukäyttöön, sekä jalostuskseen.

Álfhólarin talli on melko uusi ja sillä ei ole paljoakaan historiaa. Onhan sillä maalla laiduntanut ennen karjaa ja hevosia. Talli rakennettiin siihen vuonna 2007 ja samalla myös maneesi, sekä muita tallin ominaisuuksia. Hevosia sinne tuotiin vasta vuotta myöhemmin. Talli sijaitsee vuorten ja meren ympäröimänä. Paljoakaan ääniä ei kuulu, paitsi hevosten hirnuntaa ja kavioiden kopesetta. Merivesi kimaltelee auringon valossa, sekä hevosten hirnunta tuo talliin leppoisan tunnelman.

Talli ja Piha-alue

Álfhólar sijaitsee Islannissa, Selfossin kaupungissa. Monen hehtaarin paikalle on rakennettu 40 hevosen talli, maneesi, baana, tarhoja ja kenttä, unohtamatta isoja monen hehtaarin laitumia, jotka ulottuvat vuorten rinteille ja meren rantaan. Meri, vuoret, jäätiköt... Voiko muuta enään toivoa? Voi, islanninhevosen jolla voi töltätä isoilla aukeilla, kahlata meressä ja laukata rannalla niin paljon kun intoa riittää. Tilava talli ja mukava ympäristö tuo hyvän mahdollisuuden kasvattaa islanninhevosia kilpailuihin ja jalostukseen. Tutustu ihmeessa Álfhólarin ympäristöön ja vahvoihin islanninhevosiin.

Maneesiin pääsee myös suoraan tallista. Maneesi on hyvin tilava ja maneesin päässä sijaitsee kolmessa rivissä oleva tilava katsomo. Ulkona on kaksi pihattoa ja neljä tarhaa. Pihatossa asustaa myynti- ja yksityishevosia, sekä nuoria hevosia erillisessä pihatossa. Laitumet sijaitsevat kauempana tallista, lähempänä rantaa. Kenttä on valaistu ja pohja on kova, mutta joustava. Estekalusto löytyy kentän vierestä. Baana on tarhojen läheisyydessä. Kovapintainen baana sipii loistavasti askellajiratsastukseen. Baanan vieressä on tilava katsomo. Maastot ovat laajat.

Päiväjärjestys

Päivä alkaa hevosten taluttamisella ulos, jos ne ovat olleet sisällä. Sen jälkeen jaetaan heinät ulos, poikkeus tapauksissa sisälle.Ruokien annon jälkeen täytettään heiniä säkkeihin valmiiksi päiväheiniä varten. Hevosten syödessä ulkona siivotaan kaikki karsinat tai niin paljon kun vain ehtii. Sitten lakasitaan käytävät ja aletaan ratsastamaan ensimäiset hevoset kentällä, maneesissa, baanalla tai maastossa, miltä sillä hetkellä tuntuu. Puolenpäivän aikoihin annetaan kaikille hevosille päiväheinät, viimeistään kahdelta iltapäivällä. Poikkeus tapauksissa viimeistään kolmelta.

Päiväheinien jälkeen ratsastetaan loput hevosista jotka tarvitsevat liikuntaa. Sen jälkeen on tarkoitus laittaa iltaheinät valmiiksi säkkeihin ja laitetaan hevosten iltapöperöt kippoihin. Sen jälkeen on yleis siivousta, kuten lakaisua, loimien viikkausta, varusteiden putsasta ja sen sellaista. Siihen aikaan voi myös hoidella hevosia muuten, kuten pestä niitä tai harjata kunnolla tai sen sellaista. Illalla otetaan hevoset sisälle, riisutaan mahdolliset loimet, annetaan päperöt ja heinät turvan eteen. Sitten valojen sammutus, viimeinen tarkastus, ennen kun suljemme kaikki ovet ja lähdemme kotiin.

ulkoasun © Emilia J. 2009
virtuaalitalli