Álfhólar
Hesthús
Hesturinn
Femja
Uppeldi

Hreða frá Moldóttur

ARJ-I toukokuun tilaisuudessa 2009
Vuokralla Syndurista. Kisakäytössä.

rotu, sukupuoli islanninhevonen, tamma omistaja Heidi M. / Syndur
väri, säkäkorkeus kimo, 135 cm kasvattaja Heidi M. / Syndur
syntynyt, ikä 27.01.2007, VARL askellajit 5-käyntinen
rekisterinumero VH-57462 käyttö kisakäytössä

Heta on hyväsydäminen, oppivainen ja hyvä käytöksinen tamma. Neiti on perinyt luonteensa eniten suvustaan. Heta ei pomottele muita, tammalla on kärsivällisyyttä eikä Heta häslääkkään koko ajan. Heta ei jyrää, vaikka välillä saattaakin tulla tempon vaihdoksia yllättäen. Tamma on lapsillekin kiltti, mutta ei ole silti suositeltavaa jättää Heta kahdestaan jonkun pienen kanssa.

Hoitaessa Heta jöllöttää yleensä paikallaan puoli nukuksissa. Isoista ihmisjoukosta tamma ei pidä ja saattaa silloin luimia ylimääräisiä ihmisiä kohtaan. Heta ei pidä myös meluajista ja naaman lääppiöistä, vaan haluaa aina omaan rauhaan. Karsinassa hoitaessa tamma on huomattavasti rennompi kuin käytävällä. Kaviot Heta nostaa yleensä hyvin, mutta joskus puoli nukuksissa Heta ei muista nostaa, siihen riittää vain pieni napakka äkäisy "Nosta" ja Heta muistaa jo antaa kavion. Suitsien kanssa on ongelmaa välillä ja välillä ei. Heta nostaa tai kääntää päätänsä jos ei halua suitsia, jos ei kuolaimia ei Heta avaa suutansa. Satulan kanssa tammalla ei ole mitään ongelmia, Heta ei edes pullistele.

Ratsastaessa Heta on rauhallinen, mutta kuuntelevainen tamma. Heta oppii helposti uusia asioita, eikä tammaa tarvitse käskeä kuin kerran. Heta on valppaampi ratsastaessa kuin hoitaessa ja haluaa koko ajan oppia uuttaa. Heta tylsistyy myös melko helposti, eikä pidä vain kentän/maneesin ympäri kävelystä. Heta ei säiky turhia, joskus huvinvuoksi säpsyilee hieman. Töltinkin tamma nostaa helposti, ajaakaan ei tarvitse hirveästi eteen. Passikin sujuu ilman ongelmitta, mutta siinä Heta kaipaa hieman enemmän ajamista eteen. Esteillä Heta on hieman kömpelö, mutta hyppää silti mielellään esteitä. Kouluratsastuksesta tamma ei välitä niinkään, mutta sekin sujuu jos käsketään.

Ættartala

i. Flótti frá Rendále ARJ-I, YLA-2 ii. Skúfur frá Rendále evm
ie. Fjödur frá Aspertte evm
e. Vinur frá Amór ARJ-II ei. Dynur frá Amór evm
ee. Vindur frá Krókantti evm

s. 16.11.2007 - Fló frá Syndur - (i. Flipi frá Fitjungur)

Samkeppni

Sijoituksia yhteensä 62, joista voittoja 12.

28.04.2007 - rowdy ARJ töltti t.1 5/44
23.04.2007 - Álfur ARJ töltti t.1 1/30
28.01.2007 - Demantur ARJ Helppo 5-käynti 2/20
07.11.2007 - SEA - ARJ 5-käynti f.1 - 1/25
15.11.2007 - Svantavanti - ARJ 5-käynti f.1 - 3/25
23.11.2007 - Lascaux - ARJ speedpassi P.2 - 2/22
24.11.2007 - Lascaux - ARJ 5-käynti f.1 - 4/27
25.11.2007 - Lascaux - ARJ speedpassi P.2 - 4/22
30.11.2007 - Kultahuisku - ARJ 5-käynti f.1 - 5/27
04.12.2007 - SEA - ARJ 5-käynti f.1 - 5/29

20.01.2008 - Moldóttur - ARJ kouluratsastus fs1 - 1/19
21.01.2008 - Moldóttur - ARJ kouluratsastus fs1 - 3/22
03.02.2008 - Snót - ARJ 250 metrin passijuoksu p.1 - 1/10
15.02.2008 - Kadotetun - ARJ 250 metrin passijuoksu p.1 - 3/18
05.04.2008 - Fawel - ARJ kouluratsastus fs1 - 1/16
19.04.2008 - VMR - ARJ töltti t.2 - 2/49
03.05.2008 - Moondance - ARJ 5-käynti f.1 - 2/16
16.05.2008 - FLR - ARJ kouluratsastus fs1 - 3/18
23.05.2008 - Branwen Farm - ARJ töltti t.1 - 1/54
25.05.2008 - ROWDY - ARJ matkaratsastus 10km - 3/20
31.05.2008 - Moldóttur - ARJ 5-käynti f.1 - 5/27
06.06.2008 - BR Team - ARJ 250m passijuoksu P.1 - 2/5
06.06.2008 - BR Team - ARJ 5-käynti f.1 - 2/8
06.06.2008 - BR Team - ARJ 5-käynti f.1 1/8
16.06.2008 - Arwyn - ARJ töltti t.1 - 4/16
10.07.2008 - Freundlich - ARJ speedpassi P.2 - 2/7
01.08.2008 - Kivikoto - ARJ 5-käynti f.1 - 1/9
03.08.2008 - PVR - ARJ passikoe PP.1 - 3/16
15.08.2008 - Dakota - ARJ speedpassi P.2 - 4/18
16.08.2008 - Spiros Stables - ARJ passikoe PP.1 - 3/34
28.08.2008 - Fawel - ARJ töltti t.1 - 4/17
28.08.2008 - Fawel - ARJ töltti t.1 - 4/17
28.08.2008 - Fawel - ARJ töltti t.1 - 1/17
30.08.2008 - Álfhólar - ARJ speedpassi P.2 - 4/16
31.08.2008 - Glaer - ARJ speedpassi P.2 - 2/15
03.09.2008 - PVR - ARJ passikoe PP1 - 3/21
03.09.2008 - SEA - ARJ 5-käynti f.1 - 1/13
10.09.2008 - SEA - ARJ 5-käynti f.1 - 2/21
15.09.2008 - Cheval Delamer - ARJ speedpassi P.2 - 2/19
21.09.2008 - Álfhólar - ARJ speedpassi P.2 - 2/18
24.09.2008 - VARY - ARJ 5-käynti f.1 - 4/29
25.09.2008 - Cheval Delamer - ARJ töltti t.2 - 4/20
25.09.2008 - VARY - ARJ 5-käynti f.1 - 3/29

14.06.2009 - Andvari - ARJ Helppo 4-käynti - 2/24
15.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Töltti T.1 - 7/82
15.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ 5-käynti F.1 - 7/69
15.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Passijuoksu 250 m P.1 - 2/65
15.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Kouluratsastus FS1 - 6/70
16.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Helppo töltti - 4/52
16.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Töltti T.2 - 6/72
16.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Passikoe PP.1 - 2/59
16.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Matkaratsastus 15km - 1/59
17.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Matkaratsastus 15km - 1/54
18.06.2009 - Jewel Pony Riders - ARJ Passijuoksu 250 m P.1 - 8/64
19.06.2009 - Total Nino - ARJ Töltti T.1 - 7/96
19.06.2009 - Total Nino - ARJ Speedpassi P.2 - 4/83
19.06.2009 - Total Nino - ARJ Passikoe PP.1 - 3/82
20.06.2009 - Total Nino - ARJ Töltti T.2 - 8/92
21.06.2009 - Total Nino - ARJ Speedpassi P.2 - 4/83
24.06.2009 - Total Nino - ARJ Kouluratsastus FS1 - 3/87
25.06.2009 - Total Nino - ARJ Töltti T.2 - 2/92
25.06.2009 - Total Nino - ARJ Töltti T.2 - 2/92

ulkoasun © Emilia J. 2009
virtuaalitalli