Jalostushevoset on yleensä vain tallin omassa käytössä, mutta oreja voi aina halutessaa kysellä omalle tammalle. Myös tilausvarsoihin on aina joskus mahdollisuus. Osalla jalostukseen siirtyneillä hevosilla kilpaillaan aina silloin tällöin. Kyselyitä varsoista ja oreista voi pistää sähköpostiin alfholar@lapamato.org.


t. Fló frá Syndur
5-käyntinen
2-polvinen
ARJ-II

ARJ:n alaisista kisoista on kertynyt sijoituksia yhteensä 60 joista voittoja on 8. Fló on vielä nuori tamma, joten sillä kilpaillaan epäsäännöllisesti aina välillä.

t. Gálma frá Syndur
5-käyntinen
3-polvinen
ARJ-I

ARJ:n alaisista kisoista on kertynyt sijoituksia yhteensä 68 joista voittoja on 15. Nuoresta iästään huolimatta Gálma on siirtynyt jo kokonaan jalostukseen.

t. Irpa frá Syndur
5-käyntinen
2-polvinen
VIR MVA Ch, ARJ-II

ARJ:n alaisista kisoista on kertynyt sijoituksia yhteensä 58 joista voittoja on 13. Lisäksi Irpa on palkittu YLA:ssa 3 palkinnolla Huhtikuussa 2008.

o. Skeiðfaxi frá Álfhólar
5-käyntinen
3-polvinen
ARJ-I

ARJ:n alaisista kisoista on kertynyt sijoituksia yhteensä 51 joista voittoja on 10. Skeidfaxi on tallimme oma kasvatti, joka kilpailee vielä aina silloin tällöin.

o. Úrban frá Syndur
4-käyntinen
2-polvinen
ARJ-I

ARJ:n alaisista kisoista on kertynyt sijoituksia yhteensä 54 joista voittoja on 13. Úrbanilla on lukuisia lupaavia jo kisakentilläkin nähtyjä jälkeläisiä.

t. Veiga frá Grímstungu
5-käyntinen
evm-sukuinen
VIR MVA Ch, ARJ-I

ARJ:n alaisista kisoista on kertynyt sijoituksia yhteensä 23 joista voittoja on 4. Veigalla loppui kisa-aika kesken, kun vanhuus alkoi tuoda jalkavaivoja.

Emilia J - 2009