Esittely

Skjóttur sijaitsee Ruotsin Skånessa. Meillä on käytössä vanhaan navettaan rakennettu 8 hevosen talli. Talli on juuri kunnostettu. Karsinat ovat 3x3 kokoisia ja jokaisessa on vesiautomaatti. Tallin käytävä on leveä, eikä ylimääräisiä tavaroita käytävillä säilytetä turvallisuussyistä. Satulahuoneessa on paikka jokaisen hevosen omalle satulalle ja suitsitelineitä on muutama ylimääräinenkin. Karsnoissa käytetään kuivikkeena olkipellettiä. Talvisin tallissa on lämmitys ja ilmastointi joka helpottaa paksukarvaisten hevostemme kuivatuksen treenin jälkeen.

Tallirakennuksen lisäksi meiltä löytyy täysipitkä, 250m ovaalirata passisuorineen. Ovaalirata on kilpailukäytön lisäksi treenihevosten harjoituksia varten. Lisäksi tallilla on iso hyvä pohjainen hiekkakenttä. Nuoria hevosia kouluttaessa on syytä olla apuna myös pyöröaitaus, jota voi käyttää myös aikuisten hevosten treeniin niin maastakäsin kuin ratsastaenkin. Talvisin ja satesina aikoina on ihanaa omistaa myös maneesi. Iso, valaistu maneesi katsomoineen on otollinen paikka kurssien, valmennuksien järjestämiseen sekä talvella kilpailuihin ja näyttelihin.

Heinät tulee tallin omilta pelloilta joita on noin 50 hehtaaria. Hevoset ei kuitenkaan heinäpellossa laidunna, vaan niille on rakennettu 4 isoa laidunta jotka kaikki on hehtaarin kokoisia. Aidat ovat juuri tehdyt ja sähkölankaa on useassa eri kerroksessa. Talvisin hevoset asustaa pienissä, 1-4 hevosen laumoissa tilavissa talvitarhoissa, joissa on myös sähköaidat. Kisakäytössä olevat oriit tarhaavat yksin, mutta varsat ja nuoret hevoset ovat isoissa laumoissa metsässä. Skjótturissa on myös paljon vaihtelevia maastoja useita kymmeniä kilometrejä aina merelle saakka.

Päiväjärjestys

07.00 - Hevosten ruokinta ja sisällä olleet hevoset ulos.
07.45 - Karsinoiden putsaus ja käytävän lakaisu.
10.00 - Hevosten ratsastusta.
13.00 - Päiväheinien jako.
16.00 - Hevosten ratsastusta.
19.00 - Hevoset sisälle ja väkirehujen anto.
21.00 - Iltaheinät, tallin ovet suljetaan.

Muut eläimet

Hevosten lisäksi tallilla pyörii erinomainen hiirikissatyttö Bjalla. Bjalla tarkoittaa pientä kelloa ja tämä kuvaa hyvin tätä kaunista nuorta kissaamme. Bjalla on oman arvonsa tunteva ja siksi loikoileekin juuri siellä missä liikenne on suurin. Hevoset ovat jo tottuneet kiertämään tämän säpäkän neidin, joka ei kauaa rapsutuksia tai silityksiä siedä. Bjalla kulkee omia reittejään, välillä pidempiäkin vaelluksia, mutta ruoka-aikaan hän on aina paikalla.

Joka tallilla täytyy olla myös tallikoira. Skjótturissa tätä virkaa hoitaa shetlanninlammaskoiranarttu Roša. Roša tarkoittaa punertavaa väriä. Roša on hyvä tallikoira. Reipas ja rohkea. Todella sosiaalinen, mutta osaa olla omissa oloissaan eikä ole aina hevosen, tai ihmisen jaloissa pyörimässä. Roša ilmoittaa aina kun pihalle saapuu joku tuutu tai tuntematon joten myös vahtikoiran eleet löytyvät. Kaunis nuori tyttö joka tulee hyvin toimeen myös Bjallan kanssa, vaikka aina välillä vähän ärsyttääkin pientä kaveriaan. Ehkä tulevaisuudessa Roša saa vielä koirakaverin :)

© Emilia J, kuvat: Emilia J